Uskonto III

Mitä enemmän alat tutkimaan sitä, mitä me luulemme tietävämme ihmisen alkuperästä, kirkkaammaksi muodostuu kuva siitä, että meille on valehdeltu ja valehdellaan edelleen. Koko ajan.
Ihmiskunnan historian aikana meille ovat valehdelleet kaikki tunnetut instituutiot. Kulttuuriset uskonnot eivät tee minkäänlaista poikkeusta tässä asiassa. Olisi järjen vastaista edes ajatella, että kaikki muut kyllä valehtelevat, mutta instituutio nimeltä uskonta ei niin tee.

Uskonnolliset instituutiot ovat olemassa niiden samojen tahojen toimesta, jotka ovat antaneet meille kaikki muutkin instituutiot: valtion, korruptoituneen koulutusjärjestelmän, maanviljelyksen ja ruuan tuotannon, rahan ja kansainvälisen pankkijärjestelmän, lääketieteen jne jne

Nämä tahot, joita voidaan perustellusti kutsua hallitsijoiksi (Archon), ovat luoneet nämä instituutiot, koska heitä kiinnostaa vain yksi ja ainoa asia tällä planeetalla. Hallita ja kontrolloida koko maailmaa ja kaikkia sen asukkaita.

Tutkiessasi menneisyyttä, alat ymmärtämään mistä asiat tulevat. Tutkimusten edistyessä kokonaiskuva alkaa muodostua ja sen myötä alat näkemään valheita kaikkialla.
Silloin kun illuusion verho hiukan raottuu, sinun on oltava valmis seuraamaan totuutta, minne ikinä se sinut viekin. Jos valitset olla astumatta tälle tielle, tulet jossain vaiheessa törmäämään universaalin lakiin: Syy ja Seuraus.

Sinun on tunnettava totuus. Sinun on etsittävä totuutta sillä TOTUUS SINUT VAPAUTTAA. Se on tärkein ohje, mitä sinun on seurattava.

Totuus minut vapauttaa!

Tämä tässä on aurinko. Se on kaikkien aikojen suosituin palvonnan kohde. Maailmalta on löytynyt yli kymmenentuhatta vuotta vanhoja maalauksia, veistoksia ym. esineitä joissa osoitetaan kunnioitusta ja arvostusta tätä taivaankappaletta kohtaan.

Joskus, ihmisen vielä eläessä vapaana luonnossa, Aurinko oli se taivaankappale, joka toi valon ja lämmön. Se kukisti yön, joka pimeydellä, kylmyydellä ja vaanivilla pedoilla oli pelottava kokemus maan asukkaille.
Ihmiset ymmärsivät, etteivät syötävät kasvit kasvaisi ilman lämpöä ja valoa ja näin helpottaisi selviytymistä luonnossa.

Muinoin ihmiset tunsivat myös tähtitaivaan erinomaisesti. Kauan sitten yötaivas näkyi täysin eri tavalla kuin nykyisin. Yötaivas ja siellä näkyvien planeettojen ja tähtien liikkeitä seurattiin ja ne merkittiin muistiin tarkasti. Alkoi muodostua ymmärrys siitä, kuinka taivaalla tapahtuvien ilmiöiden yhteys maanpäällä tapahtuviin asioihin korreloi keskenään. Kaikki se, mikä on ALHAALLA on samanlaista kuin se mikä on YLHÄÄLLÄ; Ja että se, mikä on YLHÄÄLLÄ on samanlaista kuin se mikä on ALHAALLA: siten voi YKSEYDEN ihme toteutua.

Niinpä ihmiset jakoivat tähdet eri ryhmiin, jotka tunnettiin tähtikuvioina. Näistä tähtikuvoista muodostui yksi tunnetummista symboleista. Eläinradan risti (Zodiac). Siinä Aurinko kuvainnollisesti ohittaa vuodessa 12 eläinradan merkkiä. Eläinradan risti kuvaa myös kuukaudet, vuodenajat, sekä päivänseisaukset ja tasaukset.

Eläinradanristi – Zodiac

Tässä on egyptiläinen aurinkojumala viidentuhannen vuoden takaa, Horus. Hän on lihaksi tullut aurinko ja hänen elämänsä koostuu tarinoista jotka liittyvät auringon liikkeeseen taivaalla.
Horuksella (valolla) oli vihollinen nimeltään Set (pimeys). Joka päivä nämä kaksi polariteettia kävivät ikuista taistelua. Aamu tuli kuin Horus voitti taistelussa Setin ja vastavuoroisesti Setin vastaisku illalla lähetti Horuksen  maan alaiseen (auringon lasku).

Edellä kuvattu valon ja pimeyden tai hyvän ja pahan taistelu on perustavin vastakkainasettelu eri mytologisissa tarinoissa ja sitä käytetään edelleen monilla eri tasoilla ihmisten kontrolloimiseen.

Horus

Horus synty talvipäivänseisauspäivänä (joulukuun 25.päivä). Hänen äitinsä oli Isis MaRy.
Horuksen syntymän ilmoitti itäinen tähti (sirius/sothis), jota kolme kuningasta (orionin tähtikuvio) seurasi. Horuksesta tuli opettaja 12 ikäisenä ja hänet kastettiin ollessaan 30-vuotias. Hänellä oli 12 opetuslasta, hän teki ihmeitä ja paransi sairaita. Horuksella oli monia kutsumanimiä kuten Totuus, Valo, Hyvä Paimen, Jumalan karitsa ja monia muita.
Sen jälkeen kun Set (typhon) petti hänet, Horus ristiinnaulittiin, haudattiin kolmeksi päiväksi, jonka jälkeen hän heräsi kuolleista.

Nämä Horuksen piirteet, olivatpa ne alkuperäisiä tai eivät sopivat lukemattomiin eri kulttuureissa esiintyviin jumaliin. Attis, Krishna, Dionysos, Mithra jne, jne.

Väkisinkin herää kysymys, miksi juuri nämä ominaisuudet? Neitseellinen syntymä talvipäiväseisauspäivänä (25.12.), kolme päivää kuolleena ennen ylösnousemusta, kaksitoista opetuslasta/seuraajaa?

Tässä vaiheessa on kutsumme mukaan viimeisimmän aurinkomessiaan. Jeesus Kristus, syntyi joulukuun 25. päivä neitsyt Marian synnyttämänä Beetlehemin kaupungissa. Itäinen kirkas tähti osoitti kolmelle itämaan tietäjälle missä uusi juutalaisten kuningas ja vapahtaja on. Hän opetti opettajia 12-vuotiaana ja sai kasteen Johannekselta 30-vuotiaana.
Jeesuksella oli 12-opetuslasta, joiden kanssa hän matkusti opettaen ja tehden ihmeitä. Hän paransi sairaita, käveli vetten päällä ja herätti mm. lasaruksen kuolleista.
Hän tuli petetyksi Juudaksen toimesta kolmestakymmenestä hopearahasta. Hänet tuomittiin, ristiinnaulittiin, haudattiin ja kolmantena päivänä hän nousi ylös kuolleista ja astui taivaaseen.

Jeesus Kristus

Näin! Syntymä tarina on puhdasta astrologiaa. Jeesuksen syntymähetkellä 24. joulukuuta taivaalla näkyvä kirkas itäinen tähti on SIRIUS, joka on linjassa Orionin tähtijärjestelmän kolmen kirkkaimman tähden kanssa. Näitä kolmea tähteä kutsutaan edelleen kolmeksi kuninkaaksi/viisaaksi. Yhdessä nämä neljä tähteä osoittivat paikan, missä  aurinko nousi noin 2000-vuotta sitten. Tämän takia kolme viisasta tietäjää seuraa itäistä tähteä löytääkseen vapahtajan.

Joulukuun 25. päivä tapahtuu myös toinen mielenkiintoinen ilmiö. Kesäpäivänseisauksesta (juhannus) talvipäivänseisaukseen (joulu) päivät lyhenevät ja alkavat kylmetä. Pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko näyttää siirtyvän etelään samalla ollen yhä matalammalla. Luonnollisesti valoisan ajan lyhentyminen symboloi muinaisille kansoille kuolemaa. Auringon kuolemaa.
Joulukuun 22. päivä tämä kuolema saavuttaa täyttymyksen auringon ollessa matalimmillaan siirryttyään kuusi kuukautta etelään. Samalla kuitenkin tapahtuu jotain odottamatonta. Aurinko lakkaa siirtymästä yhtään mihinkään kolmen päivän ajaksi.  Juuri tänä aikana Aurinko on Etelän ristitähtikuvion läheisyydessä jonka jälkeen se siirtyy yhden asteen pohjoiseen 25. joulukuuta aloittaen päivien pitenemisen ja matkan kohti kesäpäivänseisausta (juhannus).

Orionin vyö ja Sirius osoittavat auringon ilmestymisen.

Edellä kuvattiin Auringon kuoleminen ristille, jonka jälkeen se oli kuolleena kolme päivää, heräsi henkiin, syntyi uudelleen ja toi pelastuksen. Tämän selittää sen, miksi Jeesuksella ja lukemattomilla muilla aurinkojumalilla on sama kohtalo.

Vaikka Aurinko syntyi uudestaan 25.12. pelastautumista ei uskallettu juhlia ennen kevätpäivänseisausta (pääsiäinen). Vasta silloin valo voittaa pimeyden kun päivän valoisa aika on pimeää aikaa pitempi. Näinpä Jeesus kuolikin ristillä pääsiäisenä ja nousi taivaaseen kolmantena päivänä, vaikka itse fyysinen tapahtuma on talvipäivänseisauksen aikaan (joulu).

Lukemattomien eri uskonnoissa esiintyvien astrologisten ja astronomisten viittausten joukossa viittaukset aikakausiin on yksi tärkeimmistä. Käsite aikakausi on suoraan yhteydessä ilmiöön nimeltään prekessio. Tämä ilmiö on ollut tunnettu muinaisissa kulttuureissa aina Egyptistä Sumeriin ja aina Etelä-Amerikan alkuperäiskansoihin saakka.

Maapallo pyörähtää akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa vastapäivään. Tämä napa-akseli itse kiertyy hitaasti myötä päivään tehden täyden kierroksen noin 26 000 vuoden aikana.

Muinaiset sivilisaatiot huomasivat kuinka Auringon nousu kevätpäivän seisauksen aamuna (22.3. käännettynä 322, on monien okkulttisten salaseurojen pyhä luku esim. Skull and Bones) osuu eri eläinradanmerkin kohdalle aina 2150 vuoden välein. Tämä johtuu maan pyörimisakselin hitaasta vaappumisesta. Maa itse pyörii oman akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa vastapäivään. Tämä napa-akseli itse kiertyy hitaasti myötä päivään tehden täyden kierroksen noin 26 000 vuoden aikana. Tätä ajanjaksoa kutsutaan myös Suureksi Vuodeksi tai Platoniseksi vuodeksi. On hyvä ymmärtää, että kun jaetaan tämä 26 000 (25 800) ajanjakso kahdellatoista eläinradan merkillä saadaan yhden ajanjakson pituudeksi noin 2150 vuotta.

Jeesuksen syntymästä alkoi kalojen aikakausi. Olemme nyt tämän ajanjakson lopussa ja jo osittain siirtymässä vesimiehen eläinmerkkiin. Tätä ennen 2150 ekr. – 0 elettiin oinaan eläinmerkissä mistä meitä muistuttavat juutalaisuskonnossa usein esiintyvä puhaltaminen oinaan sarveen. Tätä ennen 4300 ekr – 2150 ekr. elettiin härän eläinmerkissä.
Vanhassa testamentissa Mooseksen laskeutuessa Siinain vuorelta kymmenen käskyn kanssa hän menettää täysin malttinsa nähdessään kansan palvovan kultaista härkää. Hermo petti, kymmenen käskyä sisältävät kivitaulut rikottiin ja Mooses kehotti ihmisiä tappamaan toisensa puhdistuakseen. Tämä raivo johtui väärän jumalan (härkä) palvonnasta, olihan Mooses itse uuden aikakauden (oinas) ilmentymä.

Itse Jeesus on astrologinen sekasikiö. Ennen kaikkea hän on kopio Egyptin aurinkojumala Horuksesta. Tästä erinomainen todiste on Luxorissa sijaitsevassa Amonin (huom rukouksen päätös amen, ennen amon) temppelissä, missä 3500 vuotta sitten kiveen hakattu kuva esittää ennustuksen messiaan saapumisesta, äidin viattomasta raskaaksi tulemisesta, Horuksen syntymästä ja palvonnasta. Ensin THOTH ennustaa Isikselle Horuksen syntymän, siitä sitten pyhä henki Neph saattaa neitsyt Isis MaRian raskaaksi. Tästä seuraa Horuksen neitseellinen syntymä ja palvonta messiaana ja vapahtajana.

THOTH ennustaa Isikselle Horuksen syntymän, siitä sitten pyhä henki Neph saattaa neitsyt Isis MaRian raskaaksi. Tästä seuraa Horuksen neitseellinen syntymä ja palvonta messiaana ja vapahtajana.

Kristillisen ja Egyptiläisen uskonnon/jumaltaruston yhtäläisyyksiä on satoja, ellei jopa tuhansia. Kristinusko on lainannut ja kopioinut varsinaisen gratest hits kokoelman raamatun kansien väliin. Otetaanpa vaikka Nooan-arkki, joka on lähes 1:1 kopio Sumerin Gilgamesh eepoksesta. Tulva epookki on ollut äärimmäisen suosittu aihe eri aikoina lukemattomien sivilisaatioiden tarustossa.

Sitten Mooses. Synnyttyään Mooses laitettiin koriin virran vietäväksi välttääkseen tulemasta tapetuksi. Hänet pelasti kuninkaallinen tytär, joka kasvatti häntä prinssinä ja sitten Mooseksesta tuli juutalaisten johtaja ja laintuoja jne jne.

Vai oliko kyseessä sittenkin Akkadin Sargon jonka elämänkaari muistuttaa hyvin paljon myöhempää Mooses-myyttiä.
Mooses muistetaan aina kivitauluistaan joihin hän sai itse jumalalta kymmenen käskyä, ainutkertaista ja todellisen suurmiehen merkki?? Ei!
Intiassa Manou oli mahtava lakien tuoja, Kreikassa Zeus antoi  Minokselle lakinsa Dikta-vuorella, Egyptissä Mises kantoi kivitauluja johon jumalan lait oli kirjattu.
MANOU, MINOS, MISES ja MOOSES. Jep jep, sattumaa vain.

Akkadin Sargon. Mooseksen malli ja muotti.

Mitä tule itse kymmeneen käskyyn niin ne on poimittu Egyptiläisestä Kuolleiden Kirjasta. Kuolleiden kirjan ”en ole varastanut” muuttui  muotoon ”älä varasta”, ”en ole tappanut” muuttui muotoon ”älä tapa” ja niin edelleen.
Näyttää vahvasti siltä että Egyptin mytologia on pääasiallinen lähde ei vain vapaamuurareille, vaan myös  juutalaiskristilliselle teologialle.

”Kristinusko on PARODIA, jossa auringon tilalle on laitettu mies nimeltä Jeesus ja kohdistettu häneen aiemmin auringolle kuulunut palvonta” – Thomas Payne

Emme halua olla töykeitä vaan puhua asiaa. Emmekä halua loukata ketään kuitenkaan luopumatta siitä, minkä tiedämme olevan totta. Kristinusko ei yksinkertaisesti perustu totuuteen. Huomaamme, ettei kristinusko ollut muuta, kuin roomalainen tarina, joka leivottiin kasaan poliittisista syistä kontrollin välineeksi.

Vuonna 325 Rooman keisari Konstantinus järjesti Nikaian kirkolliskokouksen jossa asetettiin kristillisyyden opit, jotka hyödyttäisivät poliittista koneistoa ihmisten hallitsemisessa. Näin alkoi pitkä kristillisen verenvuodatuksen ja hengellisen petoksen historia. Seuraavat 1600 vuotta Eurooppa oli Vatikaanin tiukassa kuristusotteessa synnyttäen sellaiset mukavat hupsuttelut kuin ristiretket, pimeä keskiaika, inkvisitiot, alkuperäiskansojen väkisin käännytykset, katollisen kirkon yhteistyö natsi-Saksan kanssa, lasten törkeä ja systemaattinen raiskaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö ja mitä näitä nyt onkaan.

Sunday, monday HAPPY DAYS…tuesday, wednesday HAPPY DAYS…thursday, friday HAPPY DAYS…saturday, what a day! Groovin all week with youuuuuu

Kristinusko kuten KAIKKI aikamme teistiset uskonnot ovat olleet petosta, valehtelua ja huijausta tarkoituksena erottaa ihmiset luonnosta ja näin ollen toisistaan. Uskonnot kannustavat uskomaan SOKEASTI uskonnollisten ja poliittisten johtajien oletettuun ja näennäiseen valtaan.
Uskonto poistaa henkilökohtaisen vastuun, koska jumala hallitsee kaikkea ja kaikki tapahtuu hänen tahtonsa mukaan, trust the plan! Niinpä kamalia ja oksettavia rikoksia tapahtuu edelleen koska ne oikeutetaan herran johdatuksella ja pyrkimyksellä ”parempaan”.

Ennen kaikkea se antaa vallan niille, jotka tietävät totuuden ja käyttävät myyttejä manipuloidakseen ja hallitakseen ihmisiä ja näin koko ihmiskuntaa. Lyhyesti sanottuna uskonnollinen myytti on voimakkain laite, mitä on koskaan kehitetty. Ei tarvitse kuin katsoa ihmiskunnan historiaa niin asia on täysin selvä. Se myös luo psykologisen perustan, jonka päällä muut ”myytit” ja petokset voivat kukoistaa.

Suurin koskaan kerrottu MYYTTI!

Mitä myytti sitten tarkoittaa? Myytti on laajasti uskottu asia, mikä ei olekaan totta. Syvemmässä, uskonnollisessa merkityksessä myytti toimii ajatuksia, ajattelua ja toimintaa ohjaavana tarinana ihmisille. Oleellista ei ole, miten todenmukainen tarina on, vaan miten se toimii.
Tarina ei voi toimia, ellei yhteisö tai kansa usko sen olevan totta. Tarinasta ei voi, eikä pidä väitellä. Jos joku on kuitenkin niin huonosti kasvatettu ja tyhmä, että kyseenalaistaa pyhän tarinan niin korkealla istuvat oikein ajattelijat eivät noteeraa asiaa mitenkään. Jos se ei riitä, he julistavat kyseenalaistajat foliohatuiksi, salaliittoteoreetikoiksi, pyhäinhäväitsijöiksi, hulluiksi, valehtelijoiksi ja pettureiksi.

Kuulostaako tutulta?

 

Ole sinäkin kuin hän! Oman elämäsi Horus, Jeesus, Sargon ja Mooses.

 

 

Jätä kommentti