Suunnitelma Etenee

Alla olevan tekstin tarkoitus, on osoittaa se mekanismi, miten ihmisiä ohjataan. Sen on tarkoitus myös kertoa, mihin tällä mielen hallinalla ja sen pohjalta kumpuavilla reaktioilla todella pyritään.

Teknokratia tulee. Oletko valmis? Vuoden 2019 lopussa maailmanlaajuisesti leviämään lähtenyt virus on osoittautunut suureksi menestykseksi tahoille, jotka maailmaa oikeasti pyörittävät. Heidän suuri työnsä, yksi maailmanhallitus, joka valvoo keskitetysti kaikkia ja kaikkea on lähempänä kuin koskaan. Oletko valmis?

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista matkalla vapauteen, tai vankeuteen on ihmisen taito, tai taitamattomuus tunnistaa toistuvia teemoja. Talousjärjestelmämme suhteen viimeisen 400-vuoden aikana on pankkijärjestelmä ajautunut kriisin keskimäärin 10-vuoden välein. Näyttää vahvasti siltä, että mätä ei ole jäänyt Tanskan maalle, vaan se on levinnyt kaikkialle sen käyttämän fiat-valuutan myötä.

Tämän kylmän tosiasian pohjalta on täysin normaalia, että markkinat ovat jälleen kerran ylösalaisin ja hyrskyn myrskyn. Seuraava lama ei kuitenkaan tule olemaan mikään normaali lama. Nyt silmillemme laukeava sotku tulee aiheuttamaan  globaalin talouden romahduksen, jonka suurimmat kärsijät ovat kaikki muut paitsi mega-korporaatiot, joiden pelastamiseksi valtiot ovat luvanneet pumpata rahaa talouteen niin paljon kuin ikinä tarvitaan. Käytännössä näpytellään sovittu summa näytölle, painetaan enteriä ja se on siinä.

Yhdysvalloissa on jopa esitetty ns. helikopteri rahan jakamista tavallisille ihmisille. Tarkoitus olisi jakaa 1 000$ kuukausittain. Rahaa jaettaisiin aluksi tämän viruksen ja sen aiheuttaminen komplikaatioiden hoitamiseksi. Viime aikoina on kuitenkin alkanut kuulua vaatimuksia edellä mainitun järjestelyn mahdollisuudesta pysyvämmäksi järjestelyksi. Tälle automaatille on myös nimi. Perustulo.

Hyvät naiset ja herrat, näin ostetaan yhteiskuntarauha. Ei tavallinen Benjamin Piimä lähde kotoaan mihinkään, kun tiedossa on ilmaista rahaa tilille, minkä saa sohvalla makoillen, haaro väliään rapsutellen.
Perustulolla on kuitenkin syvempiä seurauksia ja niistä on lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei tarvitse kuin muistaa yksi ajaton suomalainen kansanviisaus: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Hyvät ystävät. Teknokraatit ovat miettineet tämän valmiiksi. Heillä on valmiina pelisuunnitelma, millä kaapataan koko potti vain ja ainoastaan heille. Suunnitelman tärkein yksittäinen osa-alue on nykyisen talousjärjestelmän romahduttaminen. Näinhän se menee. Kun munakasta tehdään, niin on rikottava muutama muna. Suuret ja mahtavat talouden asiantuntijat ovatkin valtamediassa varoitelleet, kuinka tämä viruspaniikki voi olla viimeinen naula arkkuun, kun puhutaan vallitsevasta kapitalistisesta talousjärjestelmästä.

Aina kun jokin vallalla oleva asia, systeemi tai järjestelmä romahtaa se luo tyhjiön. Juuri nyt onkin syytä miettiä tarkkaan, mikä tämän nyt käynnistyneen talouden romahduksen aiheuttaman tyhjiön täyttää?

Hallitsijoillamme on ollut ratkaisu valmiina jo aivan Technocracy INC järjestön ensimetreiltä lähtien. RESURSSIPOHJAINEN TALOUS! Tätä ratkaisua ajaa eteenpäin tavarajunan tavoin Yhdistyneet kansakunnat. Heidän kestävän kehityksen ideologia on päivitetty versio alkuperäisestä teknokratiamallista, joka luotiin tilanteessa, missä Teknokratian toteuttaminen oli mahdotonta johtuen siihen tarvittavan teknologian puutteesta.

YK:n versio tuotiin koko maailman tietoisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 1987 Gro Harlem Brundlantin johtaman komission julkaisussa Yhteinen Tulevaisuutemme (Our Common Future). Pian tämän jälkeen seurasi Rio de Janeiron ilmastokokous (1992) jossa hyväksyttiin Agenda 21, Rion ilmastosopimus ja perustettiin YK:n ilmastonmuutos konventti (UNFCCC). YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 21 edistämiseksi perustettiin myös YK:n kestävän kehityksen toimikunta. Sen tehtävä on edistää Agenda 21:n täytäntöönpanoa. Voi miten herttaista.

Lyhyesti. Tavoitteena on luoda resurssi pohjainen talous perustuen totaaliseen resurssien, tuotannon ja kulutuksen valvontaan, missä energia on pääasiallinen valuutta. Kysynnän ja tarjonnan konsepti on tarkoitus viedä uudelle, ennennäkemättömälle tasolle, missä kaiken hinta määritellään sen mukaan, miten paljon energiaa sen valmistamiseen on kulunut.

Ei ole mitään sattumaa, että YK:n kovasti sponsoroima ns. Green New Deal pitää sisällään kaikki nämä elementit. Hyvät naiset ja herrat, vihreä on uusi musta.

Kohta 16. HYVÄ HALLINTO.

Nykyisen talousjärjestelmän vedellessä viimeisiä henkäyksiään, niin mitä luulette, mitä nämä vihreät tontut tulevat vaatimaan talouden uppoamisesta syntyneen tyhjiön täyttämiseksi?
Tulevatko he vaatimaan samanlaisen talousjärjestelmän uudelleen rakentamista? Tuskin.

Ongelman ydin ei tietenkään ole itse systeemi. Ei missään tapauksessa. Hehän ovat tämän systeemin luoneetkin. Kaiken takana on systeemissä toimiva typerä ihminen. Tämä retardi ahne apina on omalla toiminnallaan aiheuttanut nyt yllemme vyöryvän talouden romahduksen. On myös hyvä muistaa, että heidän mukaansa me tavalliset ihmiset olemme myös ilmaston lämpenemisen suurin juurisyy. Jotain on tehtävä tälle apinalle!

Valtamedia vyöryttää tajuntaamme pelkoa ja inhoa niin kauan kun on tarvetta ihmisten saattamiseksi paniikkiin. Ihminen ollessa paniikissa, limbinen järjestelmä aivoissa ottaa ohjat käsiinsä. Ensimmäiseksi katoaa rationaalinen ajattelu ja lopulta suurimmalta osalta ajattelu katoaa kokonaan. Toimitaan täysin selviytymisvaiston varassa. Tässä tilassa ihminen on täysin ohjailtavissa vaikka mihin, jos se vain turvaa hänen selviytymisensä. Paniikissa tehdyt valinnat ovat poikkeuksetta myös vääriä valintoja. Hmmm, ostanpa heti ensimmäiseksi 18 000 pulloa käsidesiä ja vessapaperia.

Katso mitä ME sinulle näytämme ja PELKÄÄ!

Viruksesta käynnistynyt kriisi (trigger event) tuo mukanaan seuraavan kriisin ja tarvittaessa vielä muutaman kriisin lisää.. Nyt käynnistynyttä ahdinkoa seuraavien kriisien tarkoitus on ajaa ihmiskunta sellaiseen tilaan, missä ihmiset tulevat rukoilemaan polvillaan isää ja äitiä, jotta nämä antaisivat anteeksi ja pelastaisivat paniikissa olevat lapsensa lopulliselta tuholta. Tyhjiö on luotu, mitä siis tilalle?

Valtiot ovatkin jo reagoineet massiivisilla talouden pelastus paketeilla. Nyt ei lasketa pennejä, onhan pelissä koko maapallon tulevaisuus. On syytä seurata tarkkaan mihin nämä rahat tullaan käyttämään?

Akuutin laastaroinnin jälkeen tulemme näkemään uusien vihreiden työpaikkojen, vihreän infran, vihreän maankäytön, vihreän energian, vihreiden kaupunkien, vihreän oikeuden ja muun kestävän kehityksen massiivisen rahoituksen. Green New Deal.

Aivan kuten 911 loi suotuisat olosuhteet nykyisen valvontayhteiskunnan rakentamiselle, virus luo hedelmällisen maaperän uuden talousjärjestelmän rakentamiselle.  Vuonna 2001, vain harvat näkivät alusta lähtien tien ja määränpään mihin ihmiskuntaa ollaan ajamassa. 911 (trigger event) pohjalta luotiin megalomaaninen globaali valvontaverkko. Tämän valvontaverkon toimintakapasiteetista Suomessa sisäministeri Ohisalo lausui muutama päivä näin “Hallitus saa jatkuvasti tietoa, miten rajoitukset purevat”. Mikähän on tämä mystinen teknologinen vempain, mikä nämä tiedot viranomaisille antaa?

Historiaa toistaa jälleen itseään. Ensin aloitetaan yhteiskunnan demoraalisaatio, sen jälkeen tuotetaan tietoisesti kriisi, jonka jälkeen uusi vallitseva tilanne normalisoidaan. Virus on vain katalyytti mikä käynnistää prosessin. Nyt kun globaalisti on aiheutettu suunnaton paniikki, on jälleen sopivaa esittää aina ajankohtainen kysymys. Kuka hyötyy? Qui Bono?

Lopuksi vielä,  Christiana Figueres toimi YKn ilmastonsuojelun puitesopimuksen johtajana. Tässä roolissa hän lausui helmikuun alussa vuonna 2015 Brysselissä näin: “Aikomuksenamme on ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa tietoisesti muuttaa viimeiset 150 vuotta vallalla ollut talousmalli tietyn ajan kuluessa. Tämä on todennäköisesti vaikein koskaan meille annettu tehtävä”. Varmasti ihan sattumaa…


Jätä kommentti