Mirage Men

Uuden näkemyksen ensimmäisenä elokuva arvosteluna on John Lundbergin ohjaama dokumentti Mirage Men.
Elokuvan pohjana on Mark Pilkingtonin vuonna 2010 julkaistu saman niminen kirja ja elokuva on myös hänen kirjoittama.

Jokaisen, joka on harrastuksenaan tai ammattinaan seurannut hallitusten, valtamedian ja ihmisten välistä kanssakäymistä, olisi hyvä katsoa tämä elokuva. Erityisen tärkeää se olisi niille, jotka kirjoittavat työkseen eri julkaisuihin, joiden lukijat todella haluavat tietää mitä tuolla ulkona tapahtuu. Tapahtumista kerrotaan ja ne yleisesti ymmärretään ns. eksoteerisella tasolla eli kuten niiden halutaan näyttävän tapahtuneen. Totuuden kanssa = asia tai tapahtuma mikä on oikeasti tapahtunut menneisyydessä tai mikä tapahtuu parhaillaan, ei sillä juurikaan ole tekemistä.
Kun heität tikkaa ja osut kolmoseen, niin tätä voidaan sanoa Eksoteeriseksi tulokseksi. Kun taas tikka lentää yhdeksikköön tai napakymppiin… niin silloin olet asioiden Esoteerisella tasolla.

Mirage men antaa oivallisen katsauksen molempiin tasoihin.

Elokuvan keskipisteessä ovat 80-luvulla Yhdysvalloissa UFO-piireissä kulttimaineeseen nousseet syväkurkut Richard Dody sekä William Moore.

Dody kertoo, kuinka hän sai silloiselta työnantajaltaan (U.S. Air Force Office of Special Investigations, AFOSI) tehtäväkseen syöttää disinfromaatiota silloisten UFO harrastajien keskuuteen.

Molemmat herrat kertovat syöttäneensä eräälle viattomalle siviilille virheellistä tietoa Uuden Meksikon lentotukikohdan ympärillä tapahtuneista oudoista ilmiöistä. Toimintaan sotkeentui myös NSA ja se päätti käyttää tätä miestä hyödyllisenä idioottina lähettäen hänen radiolaitteisiinsa outoja viestejä, joiden johdosta tämä lähti etsimään läheisiltä vuorilta alas syöksyneitä avaruusaluksia. Hän löysikin sinne häntä varten jätettyjä outoja kappaleita, jotka muistuttivat jonkinlaisen lentävän laitteen osia. Viestin perille meno varmistettiin murtautumalla miehen kotiin ja korvaamalla hänen tietokoneensa NSA:n tietokoneella, jossa oleva ohjelma näytti miehelle viestejä, mitkä NSA oli sinne asettanut.

Mirage Menissa tapahtuu paljon muutakin ja siksi jokaisen olisi se nähtävä. Näin kaikki näkisivät ainakin vilaukselta kulissien taakse, miten ns. hyödyllisiä idiootteja ruokitaan valheiden ja totuuksien sekamelskalla, jonka jälkeen uhrit ovat usein valmiita lataamoon (kuten kävi elokuvassa olleelle siviilille).

 Katsojalle myös elokuvasta välittyvä vaivannäkö, kekseliäisyys ja maksoi mitä maksoi asenne halutun illuusion synnyttämiseksi, on silmiä avaava kokemus.

 

Jätä kommentti